LIIKUNNAN ALOITTAMISEN ESTEET 1 VERTAILU
- Tanja Wickström

- 31.3.2021
- 2 min käytetty lukemiseen
Suurin osa meistä tietää, että liikunta on jotain, mitä tulisi harrastaa jossain määrin. Miksi sitten ei kaikki innokkaasti sitä tee? Emme ainakaan voi syyttää sitä, että tietoa tai apua ei löydä tai saa mistään. Netistä, lehdistä, tv:stä, joka puolelta saa liikunnasta tietoa ja vaikutteita sekä malliesimerkkejä. Uskon, että monesti voi juuri se olla se suurin syy, miksi ei saa sitä ensimmäistäkään treeniä tehtyä.
Kuvissa on useimmiten ne ”timmit mimmit” ja ”vahvat leijonat”, jotka voisivat luoda sitä inspiraatiota… ”minäkin haluan tuollaisen vartalon”, mutta helposti luo vastakkaisen reaktion, kuten esimerkiksi ahdistuksen, vihaa itseään kohtaan tai huonommuuden tunteen. Tämä luo vertailua, ja kun vertailemme itseämme muihin, niin ollaan jo väärällä polulla. Toki, onhan se ihan ok, jos saa itselleen inspiraatiota ja potkua ideaalikuvasta, koska silloinhan se toimii itselleen myönteisellä tavalla. Mutta uskon, että monesti se toimii päinvastaisesti. Kun lähdemme vertailemaan itseämme muihin, niin helposti se vertailukohde on juuri se ihannekuva, se joka on kaukana meistä itsestämme. Emme ehkä siinä tilassa pysty näkemään niitä ”normi” liikuntaa ja hyvinvointia harrastavia, ne joista inspiraatio voisi tarttua.

On tärkeää oppia vertailemaan itseään tässä ja nyt ja missä haluan olla esimerkiksi puolen vuoden päästä tai vuoden päästä. On tärkeää luoda itselleen tavoitteita, mutta uskon, että jos on haasteita aloittaa liikkuminen, niin tavoitteet on hyvä olla lyhyellä aikavälillä ja tarpeeksi matalalle asetettu. Jos tavoitteena on 15 kg laihtuminen, se voi helposti luoda itselleen paineita sekä uskonpuutetta. Tämä taas tekee helposti sen, että liikunta loppuu lyhyeen.
Tässä tilanteessa sopiva tavoite voisi esimerkiksi olla, että yhden kuukauden aikana lähteä kävelylenkille kaksi kertaa viikossa, á 30 minuuttia. Seuraava kuukausi 3 kertaa viikossa ja yksi näistä 45 minuuttia. Lyhyellä ajalla on jo tullut kehitystä liikunnan lisäyksen muodossa. Jo kahden kuukauden aikana huomaa, että jo pelkkä raitis ilma luo tarvetta.
Tämän lisäksi on hyvä opetella olemaan läsnä ja havainnoimaan sitä omaa tekemistä mm. seuraamalla luontoa lenkin aikana, tunnustelemalla fiilistä lenkkien jälkeen, muistelemalla loppuviikolla, että ”tulipa kaksi kävelylenkkiä tehtyä”. Näin vertailukohde on me itse, ja se inspiraatio tulee meistä itsestämme ja omista tekemisistämme.

Kommentit