Yleistä ravinnosta
Terveellinen ravinto on tärkeä osa meidän kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ravinto ja riittävä nesteytys toimii polttoaineena keholle ja aivoille. Suoliston hyvinvoinnilla on suora yhteys hyvinvoivaan kehoon, mutta myös mielen virkeyteen.
Puhtaus, monipuolisuus sekä säännöllisyys ovat minun mielestä avainsanoja, kun puhutaan ravinnosta.
Ravintoseuranta
Syönkö oikein, liian paljon tai liian vähän, ovat tavallisia kysymyksiä, jotka nousevat pinnalle. Tuo viimeinen on erityisesti aktiivisesti treenaavalle monesti se kompastuskivi, koska helposti meillä on mielikuva, että syömme paljon ja tarpeeksi. Jos treenaat aktiivisesti ja palelet usein, niin se voi olla merkki siitä että ravinnon saanti on liian vähäistä, mutta voi toki olla myös että kuljet liian vähissä vaatteissa.
Minun mottooni kuuluu myös se, että peili kertoo usein totuuden paremmin kuin vaaka.
Muutaman päivän seuranta jo auttaa hahmottamaan, mitkä ne ruokatottumukset ovat. Tähän voit saada apua, kun yhdessä katsotaan ruokailun jaksotus, määrä, vaihtoehdot ja laatu. Tämän voit myös sisällyttää muuhun fyysiseen ja/tai mentaalivalmennukseen.


Syö säännöllisesti
Ajallisesti pitkät tauot vuorokauden aikana ja aterioiden välillä luo helposti makean himon. Kun keho saa tasaisesti ”polttoainetta” niin silloin ”kone” myös toimii. Treenimäärän kasvaessa keho kaipaa tietenkin enemmän ravintoa. On hyvä myös oppia kuuntelemaan omaa kehoa, koska keho kertoo, saako se tarpeeksi ravintoa.
Meillä kaikilla on omat tottumukset, esim joku ei kykene syömään aamulla, kun toiset taas eivät pääse liikkeelle ilman aamiaista. Me olemme yksilöitä, myös ravintoa ajatellen. Minun mottoni on säännöllinen syöminen, mieluummin niin, että syö vähän mutta useammin, eikä suuria annoksia harvemmin vuorokauden aikana. Uskon myös siihen että keho voi paremmin, kun emme syö raskaita ruokia myöhään illalla.
Paastossa on myös varteenotettavia vaihtoehtoja elimistön puhdistukseen sekä energian luomiseen.
Syö monipuolisesti
Joka ateriaan on hyvä saada hiilihydraatteja, proteiineja sekä rasvoja. Näitä on myös hyvä olla eri vaihtoehtoja. En usko dieetteihin, vaan monipuoliseen ja puhtaaseen ravintoon, hyvillä rasvavalinnoilla. Kasvikset, hedelmät sekä marjat ovat meille elintärkeitä.
Monipuolisella ravinnolla, ilma mitään ”poppaskonsteja”, saadaan virtaa sekä arkeen että vapaa-aikaan. Suosittelen vahvasti jättää valmisruoat kaupan hyllylle.


Lisäravinteet
Lisäravinne tarjonta on tänä päivänä laaja. Välillä voi olla vaikeata tietää mitä valita koska jokainenhan haluaa tietenkin tuoda omat tuotteensa esille, maailman parhaina. Minä uskon luonnollisuuteen, eli puhtauteen.
Näkemykseni on, että syömme jokainen liian vähän sekä vihanneksia, marjoja että hedelmiä. Siksi olen sitä mieltä, että eri puutokset tulee ensisijaisesti korjata ravinnon muutoksilla. Lisäravinteet ovat juuri, mitä nimikin sanoo se "lisä". Eli tärkeätä on muistaa, että oli lisäravinne mikä tahansa, niin se ei korvaa monipuolista ruokavaliota.